Aamulenkiltä

Titolla massaa nyt 19,7 kg. Ajattelin, että ehkä n. 200 grammaa olisi tullut lisää viime viikosta - mutta ei.

Tänään aamulenkillä oli aurinkoa matkassa ja muistinpa ottaa kamerankin ulkoilemaan. Pari kuvaa sain räpsittyä.

Tito nauttii lumesta.

Olinpa muuten tyytyväinen, kun metsässä tienhaarassa tuli nainen belgianpaimenkoira groenendaelin kanssa. En sanonut Titolle mitään. Se tajusi muutenkin, että sivulla pitää istua. Se ei tehnyt elettäkään lähteäkseen tutustumisretkelle. Ei myöskään vinkunut. Istui siinä rauhallisesti. Katsahti välillä toiseen koiraan ja sen jälkeen minuun. Lopuksi heitin pitkästä kontaktista palkan selän taakse.

Normaalisti syöttäisin tässä tilanteessa Titolle ruokaa naamaan, mutta nyt oli kamera kädessä ja  hankalaa. Onneksi meni näin hienosti. Ei tarvinnut lähteä juoksemaan kameran kanssa...

30.1.2011

Mikäs siinä, kun tutulla on kamerat ja laitteet. Jos on niin paljon onnea, että aurinko ja vapaapäivä osuvat yhteen, on aika suunnata kameran kanssa ulos.
Kuvista kiitos Seppo Louhimiehelle!

Kohti uutta patukkaa.

Saako tästä edes puhua...

Pakkohan se on tänne hehkuttaa. Töihin tuli eilen monen monta laatikkoa D&C Dogsportilta. Jei! Laatikot täynnä kaikkea, mitä on pakko saada.

- Eri mittaisia jälkiliinoja kaikissa sateenkaaren väreissä. Miten olisi pinkki liina, kun lumien sulettua kokeillaan jälkeä?
- Kapuloita. Titollekin sopiva. Tällä hetkellä kotona on yksi Berralta, jolla on ollut hyvä harjoitella noudon alkeita. Kotoa löytyy myös isompi puinen, mutta näiden väliin tarvitaan vielä yksi. Se näytti odottavan ostajaansa siellä laatikossa.
- Patukoita. Pehmeitä, juutteja, nahkaisia, kankaisia ja vaikka mitä. Heti löytyi sellaisia, joista tiedän Titon tykkäävän.
- Erilaisia narupalloja grippinarulla. Tänne tulee ainakin yksi. Pallon materiaali tuntui hyvältä.
- Hakupantoja ja -rullia, rättejä, teddy-patukoita yms.

Ja taas syödään puuroa!

Malta mielesi, Nova

Tito on kohta 8 kuukautta vanha. Painoa tällä 35-viikkoisella on 19,4 kg.

Olen koko ajan tiedostanut, että olen sekoittanut tuon Juniorin päätä, kun se himputin ärsykekontrolli on jäänyt. Uusia asioita on opeteltu, mutta mistä ihmeestä pieni mieli voisi tietää, mitä siltä halutaan. Kuperkeikkaa, volttia ja yhdellä tassulla seisomista tarjoaa, mutta ei kelpaa. Koira turhautuu ja menee hetki, että pääsee jujusta kiinni.

Miksi sitten olen näin tehnyt? Koska on niin kiva vain opettaa! On kivaa ja hauskaa, kun koira tekee erilaisia juttuja. Itselle tulee ideoita koko ajan ja niitä pitää päästä heti kokeilemaan. Koiran mielenrauhan kustannuksella. Voiko olla itsekkäämpää..?

Tämän pohdiskelun seurauksena olen parin viimeisen viikon aikana keskittynyt vain muutamaan asiaan. Perusasento, eteen tuleminen, seuraaminen ja maahan meneminen. Hyvä on, eilen harjoiteltiin etutassuilla seisomista. Shhh...

Kun sain otettua itseäni vähän tiukemmin niskasta kiinni, sain omin silmin huomata, mitä tapahtuu. Jos odotan vain, Tito käy maahan. Sisällä tai ulkona - sama juttu. Nyt käsky tähän seiso-maahan -liikkeeseen -> ärsykekontrolli ja se olisi siinä.

Antaa lapsen leikkiä

Leikillä palkkaaminen on ollut sekä minulle että Titolle uusi asia. Itse opin koko ajan lisää ja samalla pitäisi opettaa Titoa. Huomaan tehneeni paljon virheitä ja huomaan tehneeni paljon oikein.

Olen ihminen, joka harmittelee tehtyjä virheitä tarpeettoman pitkään. Jos huomaan vieneeni Titon liian vaikeaan tilanteeseen, sadattelen itselleni, että olisihan minun pitänyt tietää. Jos en huomaa jostain tulevaa koiraa tai ihmistä tarpeeksi ajoissa, soimaan itseäni, että jatkossa pitää olla tarkempi. Harmittelen myös asioita, joihin en voi mitenkään vaikuttaa. Kulman takaa tullut koirakko olisi pitänyt jotenkin huomata, vaikka tiedän, ettei se olisi ollut mahdollista.

Tajusin syksyllä leikkineeni Titon kanssa alussa liian rajusti. Huomasin, tämän kyllä aika pian, koska Titon into leikkimiseen hiipui. Itsetutkiskelun paikka ja uudet otteet. Titon liikkeitä myötäilemällä löytyi leikkimisen hauskuus takaisin. Hampaiden vaihtuessa vetoleikkejä ei leikitty kuin todella harvoin. Silloin opeteltiin palloleikin säännöt.

Tajusin myös, että en antanut Titon voittaa tarpeeksi usein. Vetoleikit muistuttivat enemmän kilpailua toisiamme vastaan kuin leikkimistä yhdessä. Antamalla Titon voittaa useammin ja ottamalla naksutin vetoleikkeihin mukaan, onnistuin kertomaan Titolle, että kanssani on huomattavasti kivempi leikkiä kuin yksin.

Nyt Tito palauttaa lelun jo mallikkaasti. Se ei hyppää lelun kanssa päin minua haastaakseen uuteen leikkiin - näitähän aina näkee. Täytyy sanoa, että en ehkä rapatassua haluakaan päälleni hyppimään. Voittaessaan lelun Tito tepsuttelee reippaasti luokseni tarjoten lelua. Mikäli olen heittänyt lelun tai lelu on ollut etäpalkkana, Tito juoksee lelun kanssa kovaa takaisin.

Millä me sitten leikitään?
Titohan leikkisi pahvilla, tölkeillä, lankakerällä ja vaikka porkkanoilla. Varsinaisia erityisleluja löytyy eteisestä kassista. Se on selvää, että Tito tykkää pehmeistä leluista. Pentupatukoihin tarrataan kovaa ja fleecessä roikutaan viimeiseen asti. Kuvissa osa meillä käytössä olevista motivointileluista. Yhdellä kahvalla varustettu lammaslelu on tällä hetkellä niin käytetty, että on aika tilata uusi.