tiistai 20. tammikuuta 2015

Dog Daycare - More like a Dog Weekcare



We are back!

Reipas viikko koiritta, arjesta poissa ja nauttimassa upeista maisemista loistavassa seurassa. En ole aikaisemmin ollut Titosta ja Totista erossa näin pitkää aikaa. Totista en ole ollut vuorokautta erossa koskaan. Öööh... Ja Titosta olen ollut pitkän viikonlopun - ranteet auki.

Nyt meni kymmenisen päivää huolettomana. Koska luotto koirien hoitopaikkaan oli noin 100 prosenttia. Okei, ei edes "noin". Luotto oli niin kova, että edes minä en vollottanut, kun Jonna kävi hakemassa koirat eräänä pimeänä torstai-iltana.

Hoito-ohjeet olivat selkeät - kohtele kuin omiasi. Reilusti, tiukasti ja rakkaudella.

Jonna ei turhaan häirinnyt lomailuani eli en sen kummemmin tiennyt, miten pojilla meni. Yhden lumisen videon näin ja sain siitä hyvät naurut. Pojat näyttivät rennoilta ja niillä oli hauskaa. En ollut yllättynyt. Pojilla pari tytsyä ja ihana Jonna seurana. Kauko taas on niin komea, että poikien mielestä on ihan cool, että Kauko on myös mukana.

Kuinkas sitten meni Tiidoulla ja Hotilla tyttöjen kanssa? Birre oli selvä juttu, koska Birren kanssa mikään ei ole epäselvää. Nopeasti menee pojille perille, että Birreä ympäröi koskemattomuusalue. Nuorempi Bea-tyttönen ei ollut niin selvä juttu. Titolle oli, koska Jonna murahti, ettei Beaa saa kiusata. Ja Tito oli sen jälkeen todennut, että ok. Totti oli tarvinnut "pari" muistutusta. Todennäköisesti siksi, että Bea ei oikein itse sano mitään. Bea hymyilee vähän vaikeana, kun nuorukainen hoitelee takaosastoa. Mutta se ei nyt ollut ok. Mutta Jonna oli saanut Totinkin tajuamaan, että tyttöihin ei sekaannuta. Ja sen jälkeen oli mennyt oikein hurjan hyvin.

Kun tulin Kepon kanssa kentältä suoraan hakemaan poikia, en ihan tiennyt, mitä odottaa. Noh, pojat huiskivat ja olivat iloisia. Aina ne ovat. Tsekkasivat meikäläisen nopeasti ja viilettivät sitten ohitseni Kepon luokse. Ei siinä mitään. Minä sain halata sentään Jonnaa. Prkl. Kun sitten erikseen kutsuin, tuli luokseni sylillinen koiraa. Parhaimmat koirat.

Viikossa pojat olivat muuttuneet - eivät mitenkään. No hyvä on, Totti halusi olla ihan koko ajan lähellä. Ei sylissä, mutta jalkoihini se valahti koko ajan. Työnsin sitä pois ja kohta se oli taas selällään jalkaterieni päällä. Kova jätkä. Pojat olivat väsyneitä viikosta ja nukkuivat koko seuraavan päivän. Tito halusi mennä Kepon luona nopeasti häkkiin nukkumaan ja Tottikin veteli siellä hirsiä. Yhdet iltapainit tosin maistuivat ensin.


Kaiken kaikkiaan olen hurjan onnellinen ja iloinen, että tiesin voivani luottaa poikien hoitopaikkaan ja täten nauttia lomastani niin täysillä kuin vain mahdollista. Kiitos, Jonna!

Loppuun vielä muutaman kännykällä otettu kuva reissusta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti